Hyötyliikunta | Kuntokeskus Pro

Hyötyliikunta

Ihminen on luotu liikkumaan ja jatkuva tai pitkä paikallaan olo ei tee hyvää kehon aineenvaihdunnalle tai muulle toiminnalle. Siksi jokaiseen päivään tulisi sisältyä liikettä jossakin muodossa.

Hyötyliikunta on päivän aikana tapahtuvaa liikettä, joka tapahtuu ns. huomaamatta tai jonkin muun asian tai tekemisen yhteydessä. Hyötyliikuntaa voi olla esimerkiksi siivoaminen, jossa liike sisältyy itse tekemiseen tai työmatkan kulkeminen auton sijasta kävellen lasketaan myös hyötyliikunnaksi. Hyötyliikunta tai arkiliikunta ovat liikettä, jota ei lasketa varsinaiseksi liikunnaksi. Sitä ei tehdä itse liikunnan tai liikkeen takia vaan se tulee huomaamatta tekemisen sivutuotteena. Hyötyliikunta on helppo tapa lisätä liikettä päiviin, jos siihen kiinnittää itse huomiota ja osaa hyödyntää tilaisuudet.

Erittäin helppo tapa hyötyliikunnan lisäämiseksi on työmatkojen kulkeminen auton sijaan kävellen tai polkupyörällä, huomioiden totta kai matkan pituuden ettei se ole mahdoton. Myös kaupassa käynti kävellen voi toimia hyvin, jos etäisyys on kohtuullinen eikä kotiin kannettavana ole 5 henkisen perheen viikon ruokia.

Pienet tauot työpäivän sisällä, joiden aikana venyttelee tai tekee avaavia liikkeitä keholle antavat pienissä määrin kropalle liikettä, mutta jos niitä tekee useamman kerran työtuntien välissä, niistä kertyy jo huomattavasti isompi määrä. Samalla liike aina katkaisee pitkän istumisen ja käynnistää kehon aineenvaihdunnan uudelleen toimintaan. Myös jo valmiiksi fyysinen työ antaa runsaasti liikuntatunteja tekijälle.

Monelle musiikin kuuntelu kuuluu melkein joka päivään ja mikä olisikaan mukavampi tapa saada liikettä kehoon, kuin hyvän biisin tahdissa tanssiminen tai siivoaminen, jolloin aikakin kuluu huomaamatta. Tällöinkään ei ole väliä miltä liike näyttää, kunhan se tuntuu hyvältä ja saa hien pintaan ja sykkeen koholle sekä sinulle hyvän mielen.

Lapsiperheille hyvä tapa lisätä liikettä, on erilaiset ulkoilut omalla pihalla tai kauempana kotoa kuten puistossa tai metsässä. Samalla saa vietettyä perheen kesken yhteistä aikaa, joka tukee kokonaisvaltaista hyvinvointia ja perheen pienimmät arvostavat varmasti uusia seikkailuja ja touhuja vanhempien kanssa.

Jos päivääsi ei tähän mennessä ole juuri liikettä kuulunut niin jo puolen tunnin liikuntasession lisääminen johonkin väliin vaikuttaa kuntoon positiivisesti. Sitä mukaa kun jaksaminen kehittyy voi hiljalleen lisätä intensiteettiä tai kestoa. Pienistä muutoksista arjessa saa yleensä isomman hyödyn kuin osaisi odottaa ja tämän takia jo puoli tuntia liikettä päivää kohden voi kohentaa kuntoa ja oloa huomattavasti. Myös erilaiset pienemmät hyvinvointia kohentavat teot nostavat energiatasoja arjessa ja edistävät palautumista.


Netta Pitkänen

Liikunnan- ja vapaa-ajanohjaajan tutkinto

Haaga-Helia ammattikorkeakoulu