PAINONNOSTON TEKNIIKKAPAJA
11.3.2023
Tervetuloa Olympianostojen Tekniikkapajaan!
Pajassa käymme läpi tempauksen, rinnallevedon ja ylöstyönnön syvimmät perusteet ja etsimme jokaiselle osallistujalle mahdollisimman yksinkertaiset korjaukset, joita on helppo ylläpitää myös pajan jälkeen.
Olympianostot tuntuvat usein monimutkaisilta ja hankalilta, yritämme helposti keskittyä liian moneen asiaan kerrallaan ja on vaikeaa valita, millaiset korjaukset ja tekniikat sopisivat juuri itselle. Pajassa sopeutamme sinun tekniikassasi juuri oleellisimmat asiat linjaan liikkeiden ydinkohtien kanssa. Korjaukset pidetään simppeleinä ja selkeinä, jolloin pystyt niiden avulla parantamaan tekniikkaasi edelleen myös pajan jälkeen. Koska keskitymme pajassa perusasioihin, lähtötasollasi ei ole merkitystä, tule rohkeasti mukaan.
Valmentajana toimii Laura Niemelä (ammattivalmentaja VAT), joka on pitänyt pajoja jo vuodesta 2009. Omalta nostouraltaan Lauralla on kolme Suomenmestaruutta ja valmennusuran kruununa on vuodelta 2022 oman valmennettavan U15 Euroopan mestaruus.
Pajaan voi tulla jokainen, joka on harjoitellut liikkeitä aikaisemminkin joko itsenäisesti tai ohjauksessa. Älä siis turhaan murehdi, onko tekniikkasi riittävän hyvä voidaksesi osallistua. Täällä se paranee takuulla. Mukaan otetaan kerrallaan max 10 osallistujaa.
Tekniikkapaja järjestetään Kuntokeskus Pro:n tiloissa, Ihantolantie 2, 01900 Nurmijärvi.
Aika: 11.3.2023, alkaen klo 11.00
Tekniikkapajan kesto: 2,5h
Hinta 69€/hlö sis. alv